Hyvinvointialueet kiristävät kuljetuspalveluja samaan aikaan kun uusi vammaispalvelulaki lupaa yhdenvertaisuutta. Käytännössä kyse on siitä, montako kertaa kuussa pääsee kauppaan, töihin tai tapaamaan ystävää.

Kahdeksantoista yhdensuuntaista kuukaudessa. Se on minimi, jonka uusi vammaispalvelulaki takaa tavanomaisen elämän kulkuihin. Pohjois-Savon hyvinvointialueen 1. helmikuuta 2026 voimaan astuneet soveltamisohjeet kuvailevat tarkasti, mitä se tarkoittaa: työ- ja opiskelumatkat myönnetään erikseen, mutta asiointi, harrastukset ja sosiaaliset kontaktit jaetaan tuosta kahdeksantoista matkan potista.

Neljä niin kutsuttua pikalausmatkaa kuussa sisältyy jo myönnettyihin kulkuihin. Ne eivät siis tule ylimääräisinä.

Esimerkkihenkilön kuukausi

Otetaan henkilö, joka käy töissä viisi päivää viikossa ja tarvitsee kyydin molempiin suuntiin. Se on kaksikymmentä yhdensuuntaista kuukaudessa pelkkään työssäkäyntiin. Työmatkat myönnetään erikseen, joten ne eivät syö tavanomaisen elämän kiintiötä. Mutta sitten alkaa laskutoimitus.

Ruokaostokset kahdesti kuussa: neljä kulkua. Apteekki ja terveyskeskus: kaksi. Harrastus kerran viikossa: neljä. Ystävän tai sukulaisen tapaaminen kahdesti kuussa: neljä. Yhteensä neljätoista yhdensuuntaista. Kahdeksantoista riittää juuri ja juuri, jos mikään ei muutu.

Mutta entä jos harrastus on toisessa kunnassa? Pohjois-Savon ohjeen mukaan toiminnalliseen lähikuntaan suuntautuvat kulkuihin käytettävät matkat sisältyvät asuinkunnan alueelle myönnettyihin. Ne eivät tule niiden lisäksi. Käytännössä se tarkoittaa, että jokainen kunnanrajan ylitys syö samasta potista kuin kotikunnan asiointi.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asiakasohjeen mukaan matkojen yhdistely on oletus. Noutoaika voi heittää viisitoista minuuttia molempiin suuntiin, ja matkustusaika saa kasvaa jopa kolmekymmentä minuuttia yhdensuuntaisella kuljetuksella. Jos peruuttaa alle kuusikymmentä minuuttia ennen lähtöä, menettää yhden matkan. Jos jättää perumatta kokonaan, menettää matkan ja maksaa omavastuun.

Säästöjä haetaan kuljettajien ehdoilla

Keski-Suomen hyvinvointialueella sote-kyydit siirtyivät elokuun alussa Taksi Helsingin hoidettavaksi. Samalla sopimusehtoja kiristettiin. Toivetaksin saantia rajoitettiin, tilausaikaa pidennettiin tunnista puoleentoista, ja kuljettajille aiemmin maksettu luokseajokorvaus poistui kokonaan.

Logistiikkapäällikkö Sari Hyötyläinen perustelee muutosta taloudella. Edellisellä sopimuskaudella painotettiin saatavuutta, nyt painopiste on kustannuksissa. Hyötyläisen mukaan hinnoittelu noudattaa jatkossa valtioneuvoston asetuksen mukaista Kelan mallia, jossa luokseajokorvausta ei ole.

Kuljettajat arvioivat Ylelle, että leikkausten takia osa syrjäseutujen asiakkaista voi jäädä ilman tarvitsemaansa asiointikyytiä. Kun luokseajokorvaus poistuu, pitkien välimatkojen päähän ajaminen ei enää kannata autoilijalle.

Laki lupaa, käytäntö rajaa

Vammaispalvelulain 28-31 pykälät turvaavat liikkumisen tuen perusoikeutena. Lain siirtymäaika ulottuu vuoden 2027 loppuun, ja siihen asti vanhan lainsäädännön mukaiset päätökset pysyvät voimassa. Uusissa päätöksissä sovelletaan kuitenkin jo nyt uusia ohjeita.

Johan Sundholm esittää Helsingin Sanomissa, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnistäisi valtakunnallisen valmistelun matkabudjettimallin yhteisistä vähimmäisperiaatteista. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti 15. kesäkuuta 2026 ottaa matkabudjetin palvelusetelin käyttöön. Pilotista saadut asiakaskokemukset olivat Sundholmin mukaan erittäin myönteisiä.

Mutta matkabudjetti on vapaaehtoinen vaihtoehto, ei korvaava järjestelmä. Sundholm painottaa, ettei se saa tarkoittaa nykyisen kuljetuspalvelun lakkauttamista eikä siihen siirtymistä vastoin asiakkaan tahtoa.

Ongelma on se, mitä tapahtuu niillä alueilla, joilla budjettimallia ei oteta käyttöön. Siellä sovelletaan soveltamisohjeita, jotka rajaavat kulkuihin käytettävissä olevia matkoja, yhdistelevät kyytejä ja rajoittavat liikkumista kunnanrajoihin. Hyvinvointialueuudistuksen piti kaventaa eroja. Käytännössä kuntien väliset erot ovat muuttuneet hyvinvointialueiden välisiksi eroiksi.

Vammaisen henkilön oikeus työhön, opiskeluun ja tavalliseen elämään ei ole etuus, jota jaetaan budjettitilanteen mukaan. Se on lain turvaama oikeus. Kahdeksantoista yhdensuuntaista kuukaudessa ei ole paljon, jos jokainen niistä pitää käyttää siihen, että pääsee kauppaan.