Taidekorkeakoulujen valintakäytännöt, avustajien palkkausrahat ja apurahahakemusten muotovaatimukset sulkevat vammaisia taiteilijoita ammattinäyttämöiltä. Rakenteet eivät muutu itsestään.

Aizhan Sultan on laulaja, lauluntekijä, kouluttaja ja tutkija. Hän on myös yksi harvoista vammaisista taiteilijoista, jotka ovat nousseet suomalaisille festivaalilavoille. Kazakstanilaistaustainen Sultan on asunut Suomessa viisi vuotta ja sinä aikana hän on ajanut aktiivisesti yhdenvertaisempia koulutuspolkuja musiikkialalla. Elokuussa 2026 hän sai vammaiskulttuuripalkinto Vimman, jonka myöntävät Kynnys ry ja Tukilinja-säätiö.

Palkintoperusteluissa mainitaan All Abilities Band, jota Sultan on kehittänyt Taideyliopistolla. Tavoite on yksinkertainen: musiikkikoulutuksesta pitää tulla saavutettavampaa vammaisille taiteilijoille.

– Sultan on noussut esiintyjänä aina vain suuremmille lavoille, esimerkiksi Etnosoi!-tapahtumassa ja Maailma kylässä -festivaaleilla, sanoo Kynnys ry:n tiedottaja Sanni Purhonen.

Valintakokeet sulkevat ovia

Taideyliopistojen valintakäytännöt ovat yksi niistä rakenteista, jotka pitävät vammaisia hakijoita pois. Kun pääsykoe edellyttää tietynlaista fyysistä suoritusta tai tietyn aikarajan sisällä tehtyä tehtävää, osa hakijoista putoaa jo ennen kuin heidän taiteellinen osaamisensa tulee arvioiduksi. All Abilities Band on yritys murtaa tätä mallia sisältäpäin.

Purhonen tietää, mistä puhuu. Hän työskentelee kirjoittamisen, kirjallisuuskritiikin ja vammaisten ihmisoikeuksien parissa. Tapiolassa asuvalle runoilijalle kulttuuri-ilta alkaa päiviä ennen esitystä. Reitti, kynnykset, wc-tila ja avustajan tarve on selvitettävä etukäteen.

– Puutteelliset esteettömyystiedot voivat estää spontaanin lähdön kokonaan, Purhonen sanoo Espoon kaupungin haastattelussa.

Sama pätee esiintyjiin. Jos näyttämölle ei pääse pyörätuolilla, jos avustajan palkkaamiseen ei ole budjettia tai jos hakemuslomake edellyttää tietynlaista allekirjoitusta, ketju katkeaa ennen kuin taiteilija ehtii edes hakea.

Avustajakysymys on rahakysymys

Kehitysvammaliitto sai elokuussa 2026 ennakkotiedon, jonka mukaan sen yleisavustus lakkautetaan lähes kokonaan. Liitto aloitti muutosneuvottelut välittömästi. Toiminnanjohtaja Susanna Hintsala muistuttaa, että YK:n vammaissopimus velvoittaa valtioita ottamaan vammaiset ihmiset järjestöjensä kautta mukaan lainvalmisteluun ja palvelujen seurantaan.

– Kohtaamispaikkatoiminta ei ole ainoa arvokas järjestötyön muoto. Vaikuttamistoiminta ja sen taustalla oleva uuden tiedon tuottaminen kohderyhmän tarpeista sekä kehittämistoiminta ovat sote-järjestöjen toiminnan ydintä, Hintsala sanoo.

Kehitysvammaliitossa työskentelee 46 ihmistä. Liitto on toiminut vuodesta 1952. Sen Selkokeskus julkaisee selkokielistä ajankohtaislehteä yli 800 000 suomalaiselle, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Nyt myös Selkokeskuksen rahoitus on uhattuna.

Kun järjestöjen yleisavustuksia leikataan, vaikutus ulottuu suoraan taiteen kentälle. Taiteen Sulattamo Helsingin Malmilla kouluttaa mielenterveys- ja päihdetoipujia kokemusasiantuntijoiksi ja vertaisohjaajiksi taiteen keinoin. Koulutus antaa valtakunnallisesti yhdenmukaisen osaamistodistuksen, jossa osaaminen arvioidaan suhteessa kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon osaan. Syksyn 2026 haku on jo päättynyt.

Tieto on ensimmäinen askel

Kulttuuria kaikille -palvelun ohjeissa painotetaan, että saavutettavuuden rajoitukset on ilmoitettava avoimesti. Purhonen jakaa saavutettavuustiedon neljään kerrokseen: saapuminen, sisäänkäynti ja liikkuminen, palvelut tilassa sekä sisällön saavutettavuus. Jokainen kerros on oma ketjunsa, ja yhden katkeaminen riittää.

– Tarpeet eivät ole kaikille samoja. Yhdelle tärkeä tieto koskee portaita, toiselle induktiosilmukkaa, rauhallista tilaa, tekstitystä tai mahdollisuutta ottaa avustaja mukaan, Purhonen sanoo.

Kino Tapiolassa Purhonen kuvaa kokemustaan lähes esteettömäksi: katsomoon ei tarvitse kulkea portaita, rakennuksessa on esteetön wc ja sisäänkäynnin kynnys on matala. Näyttelykeskus WeeGeehen hän tarvitsee avustajan kadunylitysten vuoksi. Ero kahden kulttuurikohteen välillä on konkreettinen.

Helsingin oopperakesä toimii ilman ulkopuolista rahoitusta. Festivaalin taustalla on Ristimäen oma musiikkiteatteri, ja lippuja on myyty ennakkoon vähän. Ohjaaja Lija Fischer luo tsemppihenkeä Aleksanterin teatterin näyttämöllä, mutta taloushuolet pitävät tekijät varpaillaan. Apurahahakemus on taas vetämässä.

Rakenteet eivät muutu yhdellä palkinnolla tai yhdellä festivaalilla. Ne muuttuvat, kun valintakokeet suunnitellaan uudelleen, kun avustajien palkkaamiseen varataan rahat ja kun apurahahakemusten muotovaatimukset eivät sulje ketään pois. Sultanin Vimma-palkinto on tunnustus. Se on myös muistutus siitä, kuinka harva pääsee edes hakemaan.